maanantai 11. helmikuuta 2008

Ensimmäinen näyttelyesine on valmis



Osallistun Tammen Tilda-näyttelyyn parilla työllä, ja tämä herttainen rouva on nyt ainakin varma lähtijä. Lasten mielestä se oli kerrassaan hurmaava, tyttären silmät suorastaan loistivat kun sai tätä halia. Poika ihasteli erityisesti sydännappia (kiitos Salanimi näistäkin vaihtoylläreistä). Olen itsekin oikein tyytyväinen tähän! Raitakangas ja napit ovat ehtaa Tildaa.

Tämä olisi parhaimmillaan pystyasennossa, mutta tähän hätään ei ollut muuta konstia kuin talouspaperiteline. Siitä moinen etukeno. Pitsit kiinnitin nopeasti liimaharsolla, en ole edes lahkeensuita ja kaulusta huolitellut alta. Mielestäni ne ovat silti oikein siistit, eikä sen liiman alta mikään näytä purkautuvan.


sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Postia!




Katsokaas mitä ihanuuksia olen saanut! Nämä ovat silkkaa Tildaa, tulivat meille Ruotsista saakka. Ihan kaikkea tilaamaani en saanut, mutta näilläkin pääsee alkuun aika mukavasti. Purkit kätkevät sisälleen pientä ompelusälää, joista osan olen saanut Tilda-vaihdoissa. Kiitos vaan Maissi ja Salanimi!!! Nyt on vähäksi aikaa leimoja, nappeja, nauhoja kankaita.