sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Suklaakalenteri


Tiukkapipoäiti ei osta lapsilleen oikeita suklaakalentereita, mutta myöntyy sentään tekemään suklaansävyisen kalenterin.


Tilkut ovat niitä luukkuja. En pannut numeroita ollenkaan. Jos joku ei löydä päivän yllätystä ilman sellaista, joutaakin olla ilman. Päivämäärän voi tarkistaa jostain ihan muualta.


Toteuttamisessa oli aika paljon ongelmia. Pääsääntöisesti ongelmat ratkeaisivat sillä, että AJATTELISI etukäteen, mutta kun työn eteneminen on sellasta "ai hitsi, täähän meneekin sit näin, jos kerran teki näin". Ja sitten puretaan, kiristellään hampaita, kiukutellaan lapsille, ärjästään aviomiehelle, ommellaan uudestaan ja tyydytään vastahakoisesti lopputulokseen. Lisäksi jotkut alkeelliset tilkkutyövälineet, kuten hyvä viivain ja alusta, saattaisivat helpottaa.


Hei kuinka monta kertaa ihminen on niin pälli, että tekee saman virheen uudestaan? Tai oikeastaan niin tolvana, että muistaa kyllä, että ai niin, tässä kohdassa olen ennen tehnyt virheen, mutta tekee sen silti taas. Opinkohan koskaan laittamaan vanukerrosta oikeaan kohtaan ihan ekalla kerralla, vai joudunko joka kerta katsomaan, että niin se vaan menee sinne takapuolelle, jos sen änkee ompeluvaiheessa päällyskankaiden väliin?


On se nyt kuitenkin minusta ihan nätti kalenteri, saa kelvata meille ainakin tänä jouluna. Mitäs itse tykkäät?

10 kommenttia:

Oreste kirjoitti...

Hello Elvina, a kiss from Rome. Ciao

Unknown kirjoitti...

Very good......

Willis kirjoitti...

Ei ole totta sinun kalenteri...upea...en tee minäkään enää muuta kun joulua joulua joulua!!!!

Vaapukkamehu kirjoitti...

Sehän on hurmaava!!! Turhaa stressasit.

Jole kirjoitti...

Aivan ihana! Niin, ei joulun tarvii todellakaan olla vain punaista, (yritän tässä samalla itselleni vakuutella) =)

Tuosta on varmasti iloa pitkäksi aikaa. Oma tekele on vielä pahasti kesken, on siis ollut jo viime joulusta...mutta kun siitä ei tullut sellainen kun piti!

Anonyymi kirjoitti...

Suklaisen ihana!

Miia kirjoitti...

Ubea, tykkään tosi paljon tuosta väriyhdistelmästä.

Merja kirjoitti...

Ihania tildamaisuuksia,kurkkaahan mun blogiin,annoin sullekin enkelipystin <3

Peppilotta kirjoitti...

ekaa kertaa kurkkaamassa, vastavierailulla

aivan ihana kalenteri ja niin suklainen, että oli pakko mennä suklaakätkölleni hakemaan pala.

Anonyymi kirjoitti...

Oi onpa ihana kalenteri! Tykkään kans tosi paljon kaikista tildailuista! :)