Villaa. Ylle. Alle.

Myllymuksujen merinosta räpsähti aluspaidat tenaville. Kaavana on taas kerran Zoe, tosin pikkiriikkisen muovailtuna versiona, koska tämä neulos joustaa aika lailla. Mietin ensin pitkähihaisia paitoja, mutta meillä on lyhythihaiset koettu niin hyviksi, että tämä saa riittää. Sitä paitsi nyt kangasta vielä jäikin vaikka vauvan paitaan. Harmi vaan, että nämä kuulemma kutittaa! Ehkä lanoliinikylpy auttaa. Muuten saavat sitten raapia itseään pitkin talvea.

Kesytin taas peitetikkikonetta, vaihtelevalla menestyksellä. Heti alkuun ekassa pääntiessä irtosi toinen neulalanka ja halusin purkaa ne muutamat sentit, jotka olin ehtinyt ommella. Ei se millään meinaa purkautua silloin kun minä haluan!!! Mutta sitten muissa kohdissa saakin olla tosi tarkka, ettei langat lähde livohkaan.

Hihansuut ja helmat tein noin päin, että tuo nurja onkin oikealla. Niittenkin alkua ja loppua oli vähän vaikea kohdistaa, ja se jäi vähän ärsyttämään, kun kuitenkin jostain syystä halusin kuitenkin tolleen kontrastivärillä ne ommella. Mutta ehkä jonain päivänä.

Suurin ongelma oli kuitenkin valtava lukki ompelupöydällä. Kiljuin niin hirveästi ja kaadoin tuolinkin, että äitini luuli vähintään lapsivesien tulvineen ympäriinsä. Olin kuitenkin rohkea tyttö, ja jatkoin ompelua sen jälkeen, kun äitikulta oli käynyt nirhaamassa sen kavalan hirviön. Juu, fobioissa ei ole mitään järkeä...