keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Norsuja, tuulipusseja ja pyörätuoleja


On se onni, että lapset on nyt olleet kipeinä. En nimittäin ostanut uusia ulkovaatteita pieneksi jääneiden tilalle, vaan päätin tehdä ne itse. Nyt on puolet valmiina... Ollaan siis toipilaita vielä vähän aikaa.


Aatokselle takki ilman mitään kommervenkkejä. Hupussa sentään on pätkä heijastinnauhaa. Kylläpä muuten näyttää huonoilta nuo norsujen kohdistukset! Livenä ei oo ihan noin raaka tuo heitto.

Opettelin vihdoin vuorittamaan näin, että vetoketju on vuorin ja päällyskankaan välissä. Olisi kannattanut kokeilla jo aiemmin, kun oli niin helppoa.


Sitten housut Kangastukun FOV-ulkoilukankaasta. Sinänsä tylsät, mutta treenasin tässäkin tuota sisäpuolta. Eniten muuten meni aikaa kuminauhan pujottamiseen. Vellamo on niin hoikka, etten vaan voinut uskoa, ettei sitä tarvitse kauhean pitkää pätkää, ja aina kun sovitettiin, se riivatun nauha karkasi jostain päästä.


Lahkeissa on siis tuulipussit. Tätäkään en ollut tehnyt ennen.


Ainoa söpöily on sisäpuolella tuo nauhanpätkäle. Kunhan teen Vellamon takin valmiiksi, voisin siitä kankaasta vielä applikoida jonkun kuvatuksen lahkeeseen. Nyt vaan piti saada valmista.


Tein vielä Haije-mummolleni synttärilahjaksi viitan. Mummo ulkoilee enää pyörätuolissa, joten tein tällaisen, jonka selkäosa on huomattavasti lyhyempi. Tämä kangas on ihan Haijen tyyliä, ihan varppina sillä oli jotain tällaista takkia, kun olin lapsi. Siksipä tämä päiväpeitto oli ihan täydellinen löytö! Kaava on Suuresta käsityölehdestä muutaman vuoden takaa.


Käsiaukot on tarpeelliset.


Tää maatuska on niin Haijea!

9 kommenttia:

PaaPii kirjoitti...

Kivoja juttuja mutta varsinkin tuo viitta on hieno!

Marjuli kirjoitti...

Vautsi miten hyvin tehtyjä vaatteita! Ihana norsutakki :)

Inkeliina kirjoitti...

Hienoja, etenkin tuo viitta!

starly kirjoitti...

Ihana takki ja nuo muutkin vaatteet=) Millä sä vuoritit tuon takin?

Elvina kirjoitti...

Kiitoksia, kiitoksia! Tuo viitta on nyt ollut käytössä pari kertaa ja täytyy kyllä sanoa, että toimii loistavasti! Yhtään ei jää ruttuja selkäpuolelle ja on helppo pukea pyörätuolissa istuvalle! Suosittelen lämpimästi!

Starly, takin hihoissa on satiinivuorikangasta ja muut osat on trikoota. Just tänään huomasin, että huppu vois olla leveämmältä alueelta tikattu, eli se vuori vähän karkaa silmille, kun herra itse kiskoo sen päähänsä. Voi kyllä olla, että jää tekemättä tämä korjaus...

Marika kirjoitti...

Voitit blogissani lipun LAPSI messuihin! Ilmoittaisitko osoitteesi minulle kiitos niin lähetän lippusi!

ikasyr.shop@gmail.com

piippanen kirjoitti...

Viitasta tuli hieno! Maatuska on kuin piste iin päälle. Ja ilmeisesti mummokin tykkäsi?

Elvina kirjoitti...

No kuules, siitä tuli aivan loistava! Ja kun en älynnyt aiemmin kiittää, niin kerrottakoon vielä tässä, että Piippanen auttoi ohjeiden tulkitsemisessa, ei siitä muuten ois valmista tullut!

Terhi kirjoitti...

Ihana tuo norsutakki :)