lauantai 12. heinäkuuta 2008

SUURI KOTIRUOKAHAASTE

Nyt kaikki alipalkatut, asuntovelkaiset, opiskelijat, kotiäidit ja muuten vaan tarkan markan tai neuron euron emännät kuulolle!

Kaikilla meillä innokkaimmillakin keittiön kuningattarilla on joskus se hetki, kun ei millään keksisi mitään ruokaa laitettavaksi. Olisi kiva, jos se olisi helposti muunneltavissa, edullista, nopeaa (tai ainakin yksinkertaisesti valmistettavissa), terveellistä (tai ei ainakaan hirveän epäterveellistä), ja mahdollisesti pakastettavissa tai jatkettavissa. Ja kun joku toinen kertoo laittaneensa jotain ihan tavallista, tulee itselle sellainen olo, että miksi en muka tuotakaan muistanut.


ELI NYT IDEAT JAKOON!


Haastan teidät kaikki kertomaan jonkun tavallisen sapuskan, jota teidän perheessä syödään pääruokana, jälkkärinä, välkkärinä tai vaikka yöpalana. Ja huomatkaa nyt, että ei missään nimessä tarvitse kehittää mitään hienoa, nyt etsitään sitä arkista ruokaa. Usko pois, jonkun mieleen ei ole lähiaikoina pälkähtänytkään tehdä juuri sitä.

Haasteen väljät säännöt:

* Kirjoita blogiisi kuvaus ruoastasi, ja laita ainakin summittainen ohje.
* Laita blogistasi linkki tänne, jotta kiinnostuneet löytävät muittenkin ruokaehdotuksia.
* Kerro osallistumisestasi kommentoimalla tähän tekstiin.

HEINÄKUUN LOPUSSA ARVON KAIKKIEN OSALLISTUJIEN KESKEN PIENEN KEITTIÖAIHEISEN PALKINNON!!!

Laitanpa heti omani. Toivottavasti joku minun lisäkseni osallistuu tähän.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Osallistuin.. Käyppäs kurkkaa maisulin sivustolla =)

http://sanny1980.vuodatus.net/

T,maisuli

Miia kirjoitti...

Osallistuin minäkin:
http://aavataika.vuodatus.net/blog/1421443

Katja kirjoitti...

Mukaan läksin minäkin =0)

http://katjaliini.vuodatus.net/blog/1421734