Villaa. Ylle. Alle.

Myllymuksujen merinosta räpsähti aluspaidat tenaville. Kaavana on taas kerran Zoe, tosin pikkiriikkisen muovailtuna versiona, koska tämä neulos joustaa aika lailla. Mietin ensin pitkähihaisia paitoja, mutta meillä on lyhythihaiset koettu niin hyviksi, että tämä saa riittää. Sitä paitsi nyt kangasta vielä jäikin vaikka vauvan paitaan. Harmi vaan, että nämä kuulemma kutittaa! Ehkä lanoliinikylpy auttaa. Muuten saavat sitten raapia itseään pitkin talvea.

Kesytin taas peitetikkikonetta, vaihtelevalla menestyksellä. Heti alkuun ekassa pääntiessä irtosi toinen neulalanka ja halusin purkaa ne muutamat sentit, jotka olin ehtinyt ommella. Ei se millään meinaa purkautua silloin kun minä haluan!!! Mutta sitten muissa kohdissa saakin olla tosi tarkka, ettei langat lähde livohkaan.

Hihansuut ja helmat tein noin päin, että tuo nurja onkin oikealla. Niittenkin alkua ja loppua oli vähän vaikea kohdistaa, ja se jäi vähän ärsyttämään, kun kuitenkin jostain syystä halusin kuitenkin tolleen kontrastivärillä ne ommella. Mutta ehkä jonain päivänä.

Suurin ongelma oli kuitenkin valtava lukki ompelupöydällä. Kiljuin niin hirveästi ja kaadoin tuolinkin, että äitini luuli vähintään lapsivesien tulvineen ympäriinsä. Olin kuitenkin rohkea tyttö, ja jatkoin ompelua sen jälkeen, kun äitikulta oli käynyt nirhaamassa sen kavalan hirviön. Juu, fobioissa ei ole mitään järkeä...

Uusia asukkaita pinnessalinnassa

Oltiin tänään niin älyttömän hyviä äitejä, että ommeltiin pieniä nukkeja lapsille nukkekoteihin. Yllytin siis ystäväni Jaanan hommaan siksi, että näkisin, mitä tein väärin aikaisemman Räjähdysmaton kanssa. Valitettavasti en nähnyt. Mutta ainakin nuken ompelu oli Jaanalle yhtä tuskallinen prosessi kuin meikäläiselle. Pehmeät nuket -kirjassa muistutetaan suunnilleen, että ne ajatukset, joita ajattelemme nukkeja tehdessämme, siirtyvät nuken mukana lapsen leikkeihinkin. Meidän lasten leikeissä on sitten vissiin edessä välilihaleikkauksia ja voodoota. Oli se taas yhtä isoa kirosanaa koko räveltäminen.

Mutta. Lapset rakastavat näitä nukkeja. Niille annettiin heti nimet, ja meidän nukke kutsuttiin kylään Jaanan luo. Ei ihan kaikki uudet lelut saa tällaista vastaanottoa ylikierroksilla heiluvilta ipanoilta.

Raitapaita on meikäläisen, pallopukuinen Jaanan. Ihania.

Kaikki pitää blogata

Inhoan kaikkia siteitä, mutta nyt kun näitä rupesin tekemään, tein sitten mahdollisimman mukavista materiaaleista, ettei ainakaan sen takia ärsytä enempää. Vielä tarvittaisiin noita pieniä lisää, mutta ei oo nyt sopivaa pulia. Piti siis tehdä ihan valtava kangastilaus taas, kahteenkin kauppaan. Kaikissa näissä on siis ihoa vasten bambua eri muodoissaan, collegena ja joustofroteena. Imuna on bambuhamppua.

Pöksyjä vasten on laminoitua trikoota. Kokeneemmat kertoi, että tavispul liukuu liikaa, niin ehkä tuo toimii mukavammin. Saumurini jotenkin äyvää vastaan, mutta ehkei se hyppivä tikki siellä kalsareissa niin kauheasti häiritse. Ja toi päättelykin on taas vähän hakusessa, ku ei oo tullu aikoihin tehtyä mitään sellaista, missä saumurointi jää näkyviin.

Parasta näissä oikeastaan on se, että saa tehokkaasti jämäkankaat käytettyä. Laskin just, että 60 cm bambufroteeta riittää vauvan kietaisubodyyn, toisen bodyn kanttaukseen, puolipotkareihin ja kahteen erikokoiseen siteeseen, ja vielä jää pariin liivinsuojaan sopivat pylpyrät. Poisheitettäväksi jää todellakin vain riekaleita.

Ai nii, nepithän näistä vielä puuttuu. Sellaset siis kuitenkin tulee.

Ihan ku oisin meijän äiti!

Synnyin joulun aikaan vuonna 1977 ja minut käärittiin tällaisiin.

Ja tällaisella minä leikin, tosin se oli ommeltu ja täytetty.

Päälle puettiin keltaruskearaidalliset froteevaatteet. Pitäiskö sellasia tehdä Vavalle? Vai riittäiskö keltaiset ja ruskeat bambuvaatteet, ku niitä ois jo leikeltynä?

Sopiva kuin sateen puhe

"Ehei, liikaa silmiä", oli ensimmäinen tuomio tästä kankaasta, kun yritin tarjota sitä Aatokselle. Mutta kun suosikkikangas oli jo niin tahrainen, kulunut ja reikiintynyt, oli pakko tyytyä johonkin muuhun. Ja tämä Marimekko nyt sitten voitti kuitenkin.

Kohdistelin noita etukappaleita varmaan puoli tuntia, mutta sitten nepitysvaiheessa iski joku älyvälkky, jonka takia se näyttää harmillisen vinolta. Tää on kuitenkin paljon parempi kuin Vellamon liian niukka takki, koska osasin nyt välttää kaavan sudenkuopat. Kanttaus ei kuitenkaan kestä tässäkään kovin tarkkaa silmää.

Täälläkin on hupussa Farbenmixin täkyjä. Kärpässieniä, bambeja ja sydämiä.

Muut osaa, minä en. Mutta teen silti.

Kaava oli maailman yksinkertaisin ja siksipä siis mahdollisimman hankala. Kangasta oli metri, mutta onneksi siitä riitti toisiin hihoihin ja vielä yhten etukappaleeseen. Missään tapauksessa tämä ei kestä lähempää tarkastelua, eli pysykää loitolla.


Kangas on Marimekon ihana Suo (ehkä). Ja nyt on sit virallisesti testattu neppipihditkin. Toimii ne.


Huppuun ompelin pieniä täkyjä. Näitä ois pitäny laittaa sinne tänne kanttinauhan kaveriksi, mutta ei sitä nyt pinna millään riitä ihan kaikkeen. Ja vielä pitäis toisellekin lapselle tehdä takki! Joopa joo.

No okei. On se ihan söpö, ja lapsi väittää, että se tuntuu hyvältä päällä. Äiti ei usko.