Hirveetä räveltämistä

Äitiä taas hörhöttää. Meillä on ihanat isin, eiku siis joulupukin tekemät linnat prinsessoille ja ritareille. Niissä on kuitenkin liian vähän asukkaita. Kummassakin häärää pääosin pikkurillin mittainen Ruupu, steinerkoulun myyjäisistä ostettu pieni vauvanukke, jolla on virkattu kehtokin. Tänään tää äiti sit päätti olla Hyvä Äiti ja otti esille Pehmeät nuket -kirjan ja luuli tekevänsä iltapuhteena muutaman uuden kansalaisen. Ajat sitten olen Kirjokannasta hankkinut hyvää nukketrikoota. Nukkekotinuken ohje näytti tosi yksinkertaiselta (suunnilleen tällasen se ohje on: tee solmut kankaan kulmiin, leikkaa pari kangaspalaa vaatteiksi ja ompele ne nuken päälle). Kaiken siis piti tapahtua helposti ja sujuvasti.

No just joo! Kauhee homma pienessä rimpulassa! Yhen sain valmiiksi tunnissa, enkä ihan senkään syvintä olemusta tavoittanut. Tukka oli pahin. Tuollainen rypyläinen villalanka ei meinannut millään mennä nukkekankaan läpi, mutta sovitaan nyt sit vaikka niin, että ihan tarkotuksella se on tollanen pörröpää. Jalkojen pituuserolle en keksi mitään hyvää selitystä. Kyllä ne vielä hetki sitten oli ihan tasaset...

Erehdyttävästi toi tuo mieleen Stephen Kingin kauheimmat klovnihahmot, mutta lastenhuoneessa se on urhea ritari. Pitäis kai olla tyytyväinen vaan, kun lapsista se on niin älyttömän ihana. Eihän miun sillä tarttekaan leikkiä.

Lisäys: sen nimi on Räjäytysmatto.

Outo kumpu

Taiteilin itelleni mammafarkut, kun en oikein mahdu mihinkään valmiiseen. Maha on niin alhaalla ja ylhäällä, että se vaatii erikoiskohtelua. Näihinkään ei siis ollut mitään sopivaa kaavaa, ja joudun vielä huomenna vähän nappasemaan persauksesta sisäänpäin (ihme kyllä) sekä takaa resoria matalammaksi, mutta kyllä näillä huomenna jo töihin menee. Takataskut ois ehkä ollu vielä kiva lisä, mutta en taida kuitenkaan olla niin lyhyillä paidoilla liikenteessä, että niillä oikeasti mitään virkaa olisi. Näissä on muutes oikeesti aika paljon levenevät lahkeet, vaikkei siltä näytäkään.

Ja sitten taas sitä peitetikkiriemua. Näin pätevän näköiset saumat tuli lahkeensuuhun ja sivuun! Ei se kone ihan vielä ole itseään takaisin maksanut, mutta hiljaa hyvää tulee.

Me, myself & I -pöksyjä

Kävin Me&I-kutsuilla inspiroitumassa, mutta kukkaron nyörit pysyivät piukassa tällä kertaa. Velour alkoi kuitenkin vaikuttaa taas vallan mainiolta idealta, kun asteita yhtäkkiä olikin kahdenkymmenen sijaan vain kymmenkunta. Tällä samalla Ottobren 1/08 kaavalla olen tehnyt ennenkin housuja, mutta nyt en laittanut lahkeensuita suppuun, vaan jätin Vellamon toivomuksesta liehumaan. Aiemmin alareunan resori tai kumppari on ollut paras ratkaisu, mutta sen peitetikkikoneen kanssa tiesin saavani tarpeeksi siistiä jälkeä. Nämä tosin olivat siinä mielessä harkkahousut, että vieläkin tikkasin valkoisella langalla, kun en uskaltanut ryhtyä mittavaan langanvaihto-operaatioon. Tosin kolme lankaa katkesi matkan varrella, että ihan yhtä hyvin olisin voinut jo alussa iskeä sopivammat värit. Toisaalta eipä se paljon tuossa velourissa edes näy.

Värit on tossa yläkuvassa taas ihan keturallaan, mutta tässä vähän todellisemmat. Violetteihin housuihin löytyi juuri oikeaa resoria, mutta ruskeaa ei ollut. Vihreä oli Aatoksen mielestä loistava valinta.

Kui helvetin taval sitä voi oikke rakasta rätei ja lumpui?

No iha tällee vaa, eikä tee ees tiukkaa!


Bambua ja joustofroteeta ruokapöytään, olkaapa hyvät. Piti nimittäin kokeilla, miten tuosta saumurista saa asiallista tikkiä näihin kankaisiin, ja löytyihän se sieltä, kun vähän potki. Näihin sopii turpaansa rutistaa, jos bolognese valuu pitkin leukapieliä.

Ja sitten se lumppu. (Siis toi paita, en laita omaa kuvaa, vaikka joku, ehkä isoveli, ehti sitä jo odottaa.)
Kaava on taas Zoe, ei sitä hyvää viitti vaihtaa mihinkään. Mutta nyt on tehty se lopullinen ratkaisu: minullapa onkin peitetikkikone!!! Ei enää taistelua kaksoisneulaa vastaan eikä manauksia lörpöttävien helmojen ja hihansuiden kanssa!


Näin nätisti se tottelee vähän hutilompaakin ompelijaa, joka ei ole jaksanut ihan älyttömän tarkkaan kuitenkaan tuota helmaa kääntää. Kokeilin kyllä yhteen hihaan sellaista tosi tarkkaan asettelua, ja jälki on mielettömän hienoa! Siihen kaiketi saa lisäosana sellaisen pikkuapulaisen, joka tekee sen tarkan homman miun puolesta.
Tässä on nyt muutama päivä kokeiltu yhtä sun toista, ja aina se vaan on mahtivekotin.
Oi tätä auvoa ja riemua!

Ompelin myös yhdet äitiyslegginsit, mutta kuka niitä saa mahtumaan kuvaan?